Biomed Vahva Karpalo + maitohappobakteerit 30kaps.
Karpalon ja kahdeksan eri maitohappobakteerikannan yhdistelmällä pyritään vähentämään toistuvien virtsatieinfektioiden riskiä. Karpalon apu virtsatietulehduksissa ei johdu pelkästään sen happamuudesta, vaan karpalon sisältämistä kemiallisista yhdisteistä, jotka ikäänkuin lamaavat bakteerien pinnalla olevia fimbrioita eli eräänlaisia "hapsuja", joiden avulla bakteerit kiinnittyvät virtsarakon ja -johtimen seinämään. Kun samalla juodaan runsaasti nestettä, huuhtoutuvat bakteerit pois virtsan mukana. Toistuvista rakkotulehduksista kärsivillä naisilla bakteerit kehittävät erityisen kyvyn kiinnittyä rakon seinämään, joten karpalokapseleiden pidempiaikainen käyttö voi olla suureksi avuksi. Karpalo raikastaa virtsan tuoksua ja lievittää virtsan pidätyskyvyttömyyttä eli inkontinenssia. Tutkimusten mukaan on hyviä tuloksia saatu noin puolen vuoden säännöllisellä käytöllä. Maitohappobakteerit ovat myös avuksi toistuvissa virtsatietulehduksissa. Biomedin Vahvassa Karpalokapselissa on kahdeksan eri probioottikantaa joilla jokaisella on oma tehtävänsä. Maitohappobakteerit mm. alentavat pH:ta eli lisäävät happamuutta, estävät E. colin kasvua, tuottavat vetyperoksidia, joka tekee ympäristön infektiobakteereille vihamieliseksi. Maitohappobakteerit vähentävät virtsatieinfektion riskiä, joten niitä kannattaa ottaa antibioottikuurin aikana ja muulloinkin, jos on taipumusta infektioihin.
Annostelu: 1 kapseli päivässä aterian yhteydessä (vähintään 2 tuntia ennen tai jälkeen mahdollisten antibioottien). Pakkaus sisältää 1 kk:n annoksen.
Ainesosat: Standardoitu karpalouute, maitohappobakteerit (L. Acidophilus, L. Rhamnosus, B. Bifidum, S. Thermophilus, L. Casei, L. Plantarum, B. Breve, L. Lactis), paakkuuntumisenestoaine (kalsiumfosfaatti, piidioksidi), hydroksipropyylimetyyliselluloosa (kapseli), pintakäsittelyaine (rasvahappojen magnesiumsuolat).
Ravintoaineet / kapseli: Karpalouute, 450 mg / L. Acidophilus, 625 milj. bakteeria L. Rhamnosus, 625 milj. bakteeria B. Bifidum, 625 milj. bakteeria S. Thermophilus, 625 milj. bakteeria L. Casei, 625 milj. bakteeria L. Plantarum, 625 milj. bakteeria B. Breve , 625 milj. bakteeria L. Lactis, 625 milj. bakteeria.
Ilmoitettua suositeltua vuorokausiannosta ei saa ylittää. Ravintolisä ei korvaa monipuolista ruokavaliota eikä terveitä elämäntapoja. Tuote on säilytettävä pienten lasten ulottumattomissa.
| SKU | 6417152000040 |
|---|---|
| Tavaramerkki | Biomed |
-
Omega7 kaksoistyrniöljykapseli 150 kaps.Tarjoushinta 38,40 € Normaalihinta 48,00 € -
Sana-sol Vitanallet monivitamiini lapsille 60 kplTarjoushinta 8,93 € Normaalihinta 11,90 € -
Puhdistamo Super D-vitamiini 100 µg, 120 kapsTarjoushinta 15,96 € Normaalihinta 19,95 € -
Avene Soothing eye contour cream 10mlTarjoushinta 19,13 € Normaalihinta 22,50 € -
Berocca Energy Orange poretabletti säästöpakkaus 60 kplTarjoushinta 19,12 € Normaalihinta 23,90 € -
Remescar Eye Bags and Dark Circles silmänympärysvoide tuubi 8 mlTarjoushinta 31,12 € Normaalihinta 38,90 € -
Apteq Biotiini Extra 5000 µg 180 kapsTarjoushinta 23,92 € Normaalihinta 29,90 € -
Biogaia Gastrus Pure maitohappobakteerivalmiste 60 kapsTarjoushinta 20,23 € Normaalihinta 23,80 € -
Eucerin Hyaluron-Filler Epigenetic Serum 30 mlTarjoushinta 38,68 € Normaalihinta 45,50 € -
BioGaia Aldermis BABY probioottivoide vauvoille ja lapsille 25 mlTarjoushinta 16,92 € Normaalihinta 19,90 €
-
Biomed B12-vitamiinitipat mansikanmakuiset 50mlTarjoushinta 14,45 € Normaalihinta 17,00 € -
Biomed Silicum Tonic 2x250mlTarjoushinta 12,72 € Normaalihinta 15,90 € -
Biomed Premium Elektrolyyttijauhe 120gTarjoushinta 13,52 € Normaalihinta 16,90 € -
Biomed Vahva Valkosipuliöljykapseli 90kaps.Tarjoushinta 10,03 € Normaalihinta 11,80 €